Nyckelpigan som nyckelsymbol. En kultursemiotisk analys av Svenska folkpartiets partisymbol

Kirjoittajat

• Sofie Strandén-Backa
• Andreas Backa

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.79050

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan ympäristöhistoriallisesta näkökulmasta eurooppalaisia, pääasiassa
ranskalaisia kuvauksia karibialaisista papukaijoista 1600- ja 1700-luvuilla. Tutkimalla
papukaijan varhaismodernin ajan luonto- ja kulttuurihistoriaa artikkeli esittää, että ero
kategorioiden villi ja kesy välillä oli tärkeä distinktio suhteessa papukaijojen arvoon ja
käyttötapaan kulutushyödykkeenä. Tutkimus tarjoaa myös mahdollisuuden selvittää,
voiko papukaijan itsensä ääntä kuulla analysoiduissa kuvauksissa. Papukaijan sijoittumisesta
kulttuurin ja luonnon rajalle johtuu, että jako näihin kahteen kategoriaan on
ongelmallinen. Yhtäältä papukaija edusti villiä trooppista luontoa siirtomaissa, toisaalta
se oli viihdyttävä lemmikki, joka sopeutui ihmisen toivomuksiin ja vaatimuksiin matkimalla
hänen puhettaan. Papukaijojen ”luonnollinen villeys” nimettiin useissa tapauksissa
ei-toivotuksi ominaisuudeksi. Kun papukaijoja kesytettiin, ne yritettiin saada unohtamaan
oma villeytensä erottamalla ne lajitovereistaan ja viemällä ne pois elinalueiltaan
sekä maantieteellisesti että symbolisesti. Näin papukaijojen ajateltiin ”sosialisoituvan”
ihmisten maailmaan. Kuilu ihmisten ja eläinten välillä on merkittävästi kapeampi kuvauksissa
papukaijoista lemmikkeinä kuin kuvauksissa villeistä papukaijoista. Papukaijan
ominaisuudet, jotka tekivät siitä houkuttelevan – sen hyvänmakuinen liha, sen huomiota
herättävä kauneus ja sen kyky puhua ihmisten kieltä – olivat voitokas yhdistelmä
kulutusmarkkinoilla. Sitävastoin papukaijat itse näyttäytyvät häviäjinä eurooppalaisten
Karibian kolonisaatioon liittyvissä tapahtumissa sekä sen seurauksena tapahtuneessa
mannerten välisessä lajien vaihdossa ja ekologisessa imperialismissa.