Virkakunta varkaissa

Savon ja Karjalan lääninhallituksen johdon väärinkäytökset ja niiden kitkeminen 1800-luvun alussa

Kirjoittajat

  • Anu Koskivirta

Avainsanat:

lääninhallitus, korruptio, 1800-luku, Savo, Pohjois-Karjala

Abstrakti

1900-luvun alussa historioitsijat Martti Kovero ja J. R. Danielson-Kalmari kirjoittivat Savon ja Karjalan läänin viranomaisten vakavista väärinkäytöksistä 1800-luvun taitteessa. Läänin ylimmät virkamiehet olivat keränneet isojako- ja verollepanotoimitusten varjolla asukkailta kohtuuttoman suuria maksuja sekä kantaneet verotuloja itselleen. Seudun hallinto oli joutunut alennustilaan ja talouselämä vaikeuksiin. Sittemmin historian professori Matti Klinge on pitänyt edellä mainittuja kuvauksia liioiteltuina. Klingen mukaan alueen väärinkäytökset olivat oire yhteiskuntaa modernisoivien maanomistus- ja verouudistusten läpiviennin haasteista kaskiviljelysalueilla.

Artikkeli analysoi oikeudenkäyntiaineistojen avulla tämän korruptioskandaalin taustoja ja selvitysprosessin etenemistä. Savon ja Karjalan läänin uudeksi maaherraksi vuonna 1803 nimitetty Olof Wibelius sai tehtäväkseen siivota läänin hallinto. Wibelius onnistui tehtävässään, vaikka väärinkäytöksiä selvittäneet syyttäjät, tuomarit ja itse maaherrakin joutuivat jatkuvan häirinnän kohteiksi. Syynä olivat omalaatuiset lojaaliussuhteet, joita erilaiset laittomat sopimukset olivat luoneet vanhan virkakunnan ja asukkaiden välille. Vaasan hovioikeus tuomitsi keväällä 1806 edellisen maaherran ja lääninhallituksen virastojen johtajat ankariin rangaistuksiin.

Artikkeli luo aiempaa kokonaisvaltaisemman kuvan kustavilaisen ajan oikeuslaitoksen keinoista ja mahdollisuuksista puuttua läänin korkeiden virkamiesten vakaviin väärinkäytöksiin. Mittavan rikosvyyhden analyysi mahdollistaa kokonaistulkinnan siitä, kuinka aluehallintoon oli muodostunut virkamiesjohtoinen varjoyhteiskunta. Se oli pystynyt toimimaan vuosien ajan keskitetyn valtiovallan ulkopuolella ja noudattanut omia, lakiin perustumattomia sääntöjään. Tämä oli yksi seuraus keskushallinnon komentosuhteiden hämärtymisestä ja viranomaisten toiminnan keskitetyn valvonnan heikkenemisestä kustavilaisella ajalla.

Osasto
Vertaisarvioitu artikkeli

Julkaistu

2021-10-29 — Päivitetty 2021-10-29

Versiot