Tarkkaavuushäiriön monitieteiset selitysmallit – ristiriidasta yhteiseen ymmärrykseen?

Kirjoittajat

• Sauli Suominen

Abstrakti

Tämän artikkelin tavoitteena on valottaa tarkkaavuushäiriön erilaisten selitysmallien ristiriitaisuutta ja niiden välisiä suhteita kolmen erilaisen lähestymistavan kautta. Ensimmäinen lähestymistapa, suurteoria edustaa modernin valistusajan projektia, jossa pyritään lopulliseen ja oikeaan totuuteen ja jossa muut selitysmallit todistetaan vääriksi. Suurteoriaa edustaa nykyään tarkkaavuushäiriön geneettinen selitysmalli. Aikaisemmin häiriön historiassa myös psykodynaaminen teoria on toiminut suurteoriana. Toisen, konstruktionistisen lähestymistavan mukaan jokainen tiede tuottaa häiriöstä oman ymmärryksensä. Yhden tieteen havaintojen vieminen toiseen ei ole mahdollista eikä yhden tieteen totuusarvoa voida punnita toisesta tieteestä käsin. Jokaisen tieteen havainto voi kuitenkin olla merkittävä osa tarkkaavuushäiriön kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Kolmas lähestymistapa, monikausaalisuus ja riskitekijät, tuo jälleen tieteet yhteisen pöydän äärelle. Yksi tieteenala on tämän näkemyksen mukaan riittämätön yksin selittämään häiriön syntyä. Tarvitaan tieteidenvälistä vuoropuhelua. Yhteistoiminnalle voidaan muodostaa toimiva pohja identifioimalla tarkkaavuushäiriöiden erilaiset riskitekijät eri tieteiden tutkimuksesta käsin.