Miten henkilöt, joilla on kohonnut tyypin 2 diabeteksen riski kuvaavat elintapamuutostan ja painonhallintaansa?

Kirjoittajat

  • Maija Alahuhta
  • Eveliina Korkiakangas
  • Terhi Jokelainen
  • Päivi Husman
  • Helvi Kyngäs
  • Jaana Laitinen

Abstrakti

Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata tyypin 2 diabeteksen korkean riskin henkilöiden painonhallintaan liittyvän elintapamuutosvaiheen kehittymistä ravitsemusterapeutin kuuden kuukauden ryhmäohjauksen aikana. Lisäksi selvitettiin heidän kuvauksiaan painonhallintatilanteista ohjausprosessin alussa ja lopussa. Tutkimuksessa selvitettiin myös painonhallintakuvaukset niillä, joiden elintapamuutos oli edistynyt, pysynyt ennallaan ja taantunut. Tutkimukseen osallistui 74 tyypin 2 diabeteksen korkean riskin henkilöä. Tutkimusaineisto kerättiin ensimmäisen ja viimeisen ryhmäohjaustilanteen videonauhoilta, joissa tutkittavat kuvasivat painonhallinnantilannettaan kuvakorttien avulla. Noin puolet henkilöistä eteni muutosprosessissa puolen vuoden aikana. Toiminta muuttui miettimisestä konkreettiseksi toiminnaksi, kuten liikunnan lisäämiseksi ja ruokailutottumusten muutoksiksi. Konkreettiset elintapamuutokset, tavoitteiden asettaminen ja voimavarat, toivon säilyminen ja positiivisuus olivat ominaisia elintapamuutoksen tehneille. Näitä olisikin tärkeää korostaa myös elintapaohjauksessa.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2009-10-21

Viittaaminen

Alahuhta, M., Korkiakangas, E., Jokelainen, T., Husman, P., Kyngäs, H., & Laitinen, J. (2009). Miten henkilöt, joilla on kohonnut tyypin 2 diabeteksen riski kuvaavat elintapamuutostan ja painonhallintaansa?. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 46(3). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/2484