Murteesta ja identiteetistä 2020-luvulla
Piirrelähtöiseen itseraportointimenetelmään perustuva kyselytutkimuksen analyysi
Abstrakti
Tutkimus perustuu valtakunnalliseen lukiolaisille suunnattuun kielitietoisuuskyselyyn ja erityisesti sen osaksi laadittuun puhekielen piirteiden itseraportointitehtävään. Osion suunnittelun lähtökohtana on hyödynnetty fennistisen variaationtutkimuksen tuottamaa tietoa suomen murteiden vaihtelusta ja muutoksesta sekä erityisesti Harri Mantilan synteesiä (1997, 2004) yksittäisten murrepiirteiden jakautumisesta viidenlaisiin piirteisiin niiden sosiolingvistisen aseman ja muutoskehitysten mukaan. Kyselyn tavoitteena on ollut hankkia ajantasaista tietoa variaationtutkimuksessa pitkään tutkittujen piirteiden nykylevikistä ja sosiaalisesta variaatiosta. Lisäksi tavoitteena on tutkia itseraportointimenetelmän käyttökelpoisuutta kielenmuutosten seurannan välineenä.
Kyselyssä lukiolaisia vastaajia 17 paikkakunnalta (N = 1 037) pyydettiin reagoimaan viisiportaisella Likertin asteikolla, miten usein he käyttävät kysyttyjä, esimerkkisanoin esiteltyjä suomen kielen vaihtelunalaisia piirteitä (N = 18). Tilastollisin menetelmin analysoituja tuloksia verrataan Mantilan laatimaan synteesiin, joka on perustunut variaatioanalyysin keinoin saatuun tietoon vastaavien piirteiden käytöstä eri puolilla Suomea.
Analyysi osoittaa, että kyselytutkimuksella saadut tulokset ovat pääosin linjassa variaationtutkimuksen eri perinteissä saatujen tulosten kanssa. Käsitystä kyselytutkimuksen luotettavuudesta kielenmuutoksen seurannan välineenä tukevat etenkin tulokset, joiden mukaan itseraportointi noudattaa variaatioanalyysin mukaista kuvaa lingvistisestä yleistymishierarkiasta (esim. A-loppuisten vokaaliyhtymien monoftongiutumisen tapauksessa). Vaikka itseraportointimenetelmällä on heikkoutensa, kokonaistulosten perusteella se vaikuttaa etenkin morfologis-fonologisten piirteiden osalta käyttökelpoiselta kielenmuutoksen seuraamiseen. Kiinnostavaa myös on, että tulokset asettuvat tukemaan murteentutkimuksen piirissä esitettyä tulkintaa siitä, että suomen päämurrealueet voisi kahden päämurrealueen sijasta jakaa kolmeen.
On dialect and identity in the 2020s. Monitoring linguistic change through the self-report method
This article deals with variation and change in spoken Finnish, based on the self-reporting of language users collected via an online survey. The questionnaire was partly designed as a follow-up study to investigate the extent to which the trends in sociolinguistic variation and change observed in certain morpho-phonological features a few decades ago (see Mantila 1997; 2004) are reflected in language users’ self-assessments in the 2020s. The aim is also to investigate the validity and potential of the self-report method as a tool for monitoring language change.
The survey data was collected nationwide from one age group, the target group being upper secondary school students (N=1037 from 17 locations). The respondents were asked to report, on a 5-point Likert scale, their own use of each of the specific linguistic variables (N=18) included in the questionnaire. Each variable was presented with two example forms. The results are analysed using statistical methods and compared with the findings and prognoses presented by Mantila.
The findings indicate that the survey results are largely in line with those obtained in the three waves of variation studies. Despite the downsides of the survey methodology, the overall results suggest that the self-report method is a relatively useful and reliable tool for the investigation of language change, especially regarding morpho-phonological features. Interestingly, the results support earlier suggestions that the dialects of Finnish might be divided into three main clusters instead of the traditional two.
