Suomen ja viron PITÄÄ- ja SAADA-verbien käyttö futuurin apuverbeinä varhaisissa raamatunkäännöksissä
Abstrakti
Artikkelissa vertaillaan kahta vanhassa kirjasuomessa ja -virossa runsaana esiintynyttä futuurikonstruktiota, PITÄÄ- ja SAADA-futuureja varhaisimmissa raamatun-käännöksissä: suomen osalta Bibilassa (1642) ja viron osalta Wastne Testamentissa (1686 ja Piibli Ramatissa (1739). Molemmat verbit ovat vanhaa yhteis-sanastoa ja nyky-kielissä monifunktioisia sekä leksikaalisessa että modaalisessa käytössään. Kun varhaiset kääntäjät kehittivät lähtökielten kieliopillisille futuureille vastineita, PITÄÄ ja SAADA päätyivät suomessa ja virossa varsin erilaisten futuuri-muodosteiden aineksiksi. Tämä johtuu siitä, että viron saama-futuuri on kehittynyt verbin kieli-opillistumispolun become-haarasta, joka suomesta puuttuu. Kun Biblian ja Piibli Ramatin intentio-pohjainen PITÄÄ-futuuri on saanut vaikutteita ruotsin skall- ja saksan sollen-futuureista, Wastne Testamentissa runsaana viljelty saama + Vma on saksan werden-futuurin sukua. Futuurina se on aspektuaalista tai -inkoatiivista tyyppiä, mikä tarkoittaa, että se etualaistaa rakenteen infinitiivin kuvaaman toiminnan tai tilan alun.
Käännösvaikutuksen vuoksi molemmat futuurityypit ilmestyivät vanhoihin teksteihin valmiiksi pakollisina. Samalla niiden erityisluonne hämärtyi. Tämä osoitetaan tarkastelemalla kyseisten käännösten Luukkaan evankeliumista poimittuja PITÄÄ- ja SAADA-futuureja. Tarkastelun teoreettisena kehyksenä on konstruktiokielioppi ja kognitiivinen semantiikka ja taustana tieto kontaktikieliopillistumisen mekanismeista.
Kirjakielien ensi vuosisatoina tapahtuneista futuurin juurrutusyrityksistä huolimatta sekä suomessa että virossa tulevaan viitataan edelleen pääasiassa preesensillä.
The usage of the Finnish and Estonian verbs SAADA and PITÄÄ as future auxiliaries in early Bible translations
The aim of this study is to compare two grammatical future constructions based on the auxiliaries PITÄÄ ‘seize/hold’ (premodal), ‘must’ (modal) and SAADA ‘get’ (premodal), ‘become’ (only in Estonian), ‘may/be able to’ (modal) used in Old Finnish and Estonian translations of the Gospel of Luke in the Finnish Biblia (1642) and the Estonian Wastne Testament (1686) and Piibli Ramat (1739). The study adopts the framework of Construction Grammar and cognitive semantics, supplemented by knowledge concerning the mechanisms of contact-induced grammaticalization.
Even though these verbs are frequent and multifunctional in both languages, the futures they form differ in motivation. While the PITÄÄ future is the equivalent of an intention-based future comparable with Swedish skall or German sollen, the SAADA future (only known in Estonian) has grammaticalized from the become branch of the path and has obviously been influenced by the future of the German werden. This makes the PITÄÄ future intention-based and the SAADA future aspectual/inchoative. The action or state described by the infinitive is thus highlighted in two different ways: as a whole (PITÄÄ) or emphasising its beginning (SAADA).
However, contact influence was so intense that both verbs appeared as ready, fully grammaticalized tenses in the old texts. In modern Finnish and Estonian, the present tense is still the primary means of referring to the future.
