Vol 22 Nro 1 (2015): Mytologia ja runous

Mythologia Fennican alkusanoissa Christfried Ganander viitoittaa opintien kalevalamittaisen runon lukijalle seuraavin sanoin:

"Voidaksemme käyttää vanhaa suomalaista runoutta, lukea suomalaisia runoja hyödyksi, huviksi ja maulla sekä löytää niissä ylevyyttä, kauneutta ja valloittavuutta, on mytologinen tieto väistämättömän tarpeellista. Suomalainen mytologia on suomalaisen runouden avain (clavis poëseos Fennicæ)." (Ganander 1984, esipuhe.)

Ohje pätee kaikkien runotraditioiden, niin suullisten kuin kirjallistenkin, tulkintayrityksiin. Runous ja mytologia ovat arvovaltaisia diskursseja. Ne ovat merkittyjä ja voimakkaasti latautuneita ilmaisu- ja viestintäkanavia, jotka erottuvat arkipäiväisestä. Suullinen runous on konventionalisoitu kielellisen ilmaisun väline, joka erottuu normaalipuheesta selkeästi esteettisen muotonsa vuoksi. Mytologia puolestaan on symbolien tasolla toimiva konventionalisoitu ilmaisukanava, joka mallintaa maailmaa yhteisöllisesti merkityksellisellä tavalla. Tämä erottaa sen muista symbolijärjestelmistä. Sekä runous että mytologia ovat inhimillisen luovuuden ja mielikuvituksen peruskanavia, jotka linkittyvät toisiinsa monin tavoin. Erityiset tietosisällöt, kuten mytologinen tietous, välitetään erityisillä ilmaisuvälineillä, kuten runokielellä, jonka puitteissa sitä ei ainoastaan uusinneta vaan myös muokataan. Käsillä oleva teemanumero Mytologia ja runous tarkastelee, miten mytologia ja runous elävät toisistaan tekstuaalisissa ja rituaalisissa käytänteissä. Mytologia on avain runon ymmärtämiseen – clavis poëseos – mutta myös toisinpäin: mytologiaa ei voi ymmärtää irrallaan poeettisen ilmaisun tyyleistä, muodoista ja esteettisistä keinoista.