Konsumerad och älskad till döds. Vilda och tama papegojor i den tidigmoderna Atlantiska världen

Kirjoittajat

• Laura Hollsten

DOI:

https://doi.org/10.30666/elore.79047

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan ympäristöhistoriallisesta näkökulmasta eurooppalaisia, pääasiassa ranskalaisia kuvauksia karibialaisista papukaijoista 1600- ja 1700-luvuilla. Tutkimalla papukaijan varhaismodernin ajan luonto- ja kulttuurihistoriaa artikkeli esittää, että ero kategorioiden villi ja kesy välillä oli tärkeä distinktio suhteessa papukaijojen arvoon ja käyttötapaan kulutushyödykkeenä. Tutkimus tarjoaa myös mahdollisuuden selvittää, voiko papukaijan itsensä ääntä kuulla analysoiduissa kuvauksissa. Papukaijan sijoittumisesta kulttuurin ja luonnon rajalle johtuu, että jako näihin kahteen kategoriaan on ongelmallinen. Yhtäältä papukaija edusti villiä trooppista luontoa siirtomaissa, toisaalta se oli viihdyttävä lemmikki, joka sopeutui ihmisen toivomuksiin ja vaatimuksiin matkimalla hänen puhettaan. Papukaijojen ”luonnollinen villeys” nimettiin useissa tapauksissa ei-toivotuksi ominaisuudeksi. Kun papukaijoja kesytettiin, ne yritettiin saada unohtamaan oma villeytensä erottamalla ne lajitovereistaan ja viemällä ne pois elinalueiltaan sekä maantieteellisesti että symbolisesti. Näin papukaijojen ajateltiin ”sosialisoituvan” ihmisten maailmaan. Kuilu ihmisten ja eläinten välillä on merkittävästi kapeampi kuvauksissa papukaijoista lemmikkeinä kuin kuvauksissa villeistä papukaijoista. Papukaijan ominaisuudet, jotka tekivät siitä houkuttelevan – sen hyvänmakuinen liha, sen huomiota herättävä kauneus ja sen kyky puhua ihmisten kieltä – olivat voitokas yhdistelmä kulutusmarkkinoilla. Sitävastoin papukaijat itse näyttäytyvät häviäjinä eurooppalaisten Karibian kolonisaatioon liittyvissä tapahtumissa sekä sen seurauksena tapahtuneessa mannerten välisessä lajien vaihdossa ja ekologisessa imperialismissa.