Monisärmäinen punainen historia

100 vuotta punaisten historiakulttuuria

Authors

• Tiina Lintunen Turun yliopisto
• Anne Heimo Turun yliopisto

DOI: https://doi.org/10.37449/ennenjanyt.108036

Keywords:

sisällissota, punaiset, historiapolitiikka, historiakulttuuri

Abstract

Tässä artikkelissa keskitymme tarkastelemaan, miten Suomen sisällissodan hävinneen puolen rooli sodassa, kokemukset ja muistaminen on huomioitu suomalaisessa yhteiskunnassa eri aikakausina. Lähestymme aihetta kolmesta näkökulmasta. Tarkastelemme ensin, miten punaiset on huomioitu historiantutkimuksessa ja kouluopetuksessa. Sen jälkeen pohdimme, miten punaisten kokemuksia on käsitelty taiteissa, kuten kirjallisuudessa, elokuvissa ja teatterissa. Kolmanneksi nostamme esiin, miten punaisia on muistettu, niin julkisesti kuin yksityisesti. Artikkelimme kannalta keskeisiä työkaluja ovat historiapolitiikan, muistin politiikan, historiakulttuurin ja historiatietoisuuden käsitteet.

Sisällissotaa koskevassa historian tuottamisessa historiapolitiikka on aina vahvasti läsnä. Joku tai jotkut päättävät, millaiset tulkinnat historiantutkimuksessa ja kulttuurissa ovat kulloinkin hyväksyttäviä. Vuoden 1918 jälkeen nämä tulkinnat olivat voittajien sanelemia, mikä on universaali ilmiö. Samoin sodan jälkeen punaisia kohtaan harjoitettiin vahvaa muistin politiikkaa. Hävinneitä ei kirjoitettu mukaan kansalliseen kertomukseen tasavertaisina kansalaisina ja myös heidän oikeuttaan harjoittaa julkista muistamista rajoitettiin. Historian käyttö oli selkeää vallan käyttöä.

Sisällissodan jälkeen sodan julkista muistamista hallitsi voittajapuoli vuosikymmenten ajan ja häviäjien oli tyydyttävä muistelemaan omia menetyksiään yksityisesti, perheen, työyhteisön tai työväenliikkeen keskuudessa. Tänä päivänä tilanne on melkeinpä kääntynyt vastakkaiseksi. Valkoisten perintöä ylläpitäviä järjestöjä ja yhdistyksiä on edelleen olemassa useita kymmeniä, mutta vaikka punaisilla ei vastaavia järjestöjä enää ole, punaisten kokemusten käsittely on näkyvämpää kuin valkoisen puolen. Sisällissodan kokeneiden sukupolvi on kuollut, mutta ylisukupolvinen muistaminen jatkuu vahvana ja näkyy eri tavoin niin taiteissa kuin muissa yhteyksissä.