Discus prolapsi -potilaiden leikkaukseen valmentaminen: kliininen hoitotyön tutkimus
DOI:
https://doi.org/10.23990/sa.152258Abstrakti
Tässä tutkimuksessa kokeiltiin systemaattisesti toteutettua potilasta leikkaukseen valmentavaa opetusohjelmaa sairaalassa. Ohjelmassa annettiin potilaalle tietoa tulevasta leikkauksesta, siitä, miten hän voi itse parhaiten valmentautua leikkaukseen, leikkauksen jälkeisestä hoidosta ja mitä potilas voi itse tehdä leikkauksen jälkeen helpottaakseen oloaan ja osallistuakseen hoitoonsa. Opetuksella pyrittiin siis antamaan potilaalle valmiudet sopeutua tulevaan fyysisesti ja psyykkisesti rasittavaan tilanteeseen.
Opetusohjelman laadinnan lähtökohtana oli teoria stressiä aiheuttavista tekijöistä. Sen mukaan yksilö kokee avuttomuutta, ellei hän osaa tulkita tulevaa uhkaavaa tilannetta ja valmentautua siihen. Avuttomuus ja epävarmuus sekä kyvyttömyys ennakoida tulevia tapahtumia ovat tärkeitä psyykkisiä stressitekijöitä.
Potilasopetuksen vaikutuksia mitattiin kipulääkkeiden käytöllä, nukutuksesta toipumisen nopeudella, leikkauksen jälkeisillä sellaisilla komplikaatioilla, joilla oletettiin olevan yhteyttä opetukseen, sekä ennen leikkausta ilmenevällä potilaan jännityneisyydellä. Vaikutuksia mitattiin myös potilaiden arvioinneilla siitä, miten epämiellyttäviksi he kokivat leikkauksen jälkeiset päivät sekä potilaiden tyytyväisyydellä hoitoonsa ja saamiinsa sairautta koskeviin tietoihin.
Tulokset osoittavat johdonmukaisesti, joskin tilastollisesti vain oireellisella tai melkein merkitsevällä tasolla, että koeryhmän potilaat voivat leikkauksen jälkeisinä päivinä paremmin sekä itsensä että henkilökunnan arvioimana, sekä olivat tyytyväisempiä hoitoonsa ja sairaudestaan saamiinsa tietoihin kuin kontrolliryhmän potilaat. Sairaanhoitajan arvioiman potilaan leikkausta edeltävän ahdistuneisuuden suhteen tilanne sen sijaan oli päinvastainen. Kokeiluopetuksen saaneet potilaat arvioitiin ahdistuneemmiksi kuin tavanomaisesti leikkaukseen valmennetut potilaat. Tällä ei kuitenkaan näyttänyt olevan haitallisia vaikutuksia. Koeryhmän potilaat saavuttivat opetuksen kognitiiviset, affektiiviset ja psykomotoriset tavoitteet paremmin kuin kontrolliryhmän potilaat.
Esitutkimuksen tarkoituksena oli myös testata hoitokäytäntöä muuttavan kokeilun toteutettavuutta sairaalassa sekä kehittää ja testata potilasopetuksen vaikutusten mittaamisessa käytettyjä mittareita. Tutkimus antoi tältä osin hyviä tietoja jatkotutkimuksia varten.
