Henkinen ja hengellinen tuki terveydenhuollossa – kenen vastuulla?

Kirjoittajat

• Olavi Louheranta
• Markku Lähteenvuo
• Mari Kangasniemi

Avainsanat:

henkinen ja hengellinen tuki, eettiset ohjeet, potilaan oikeudet, terveydenhuollon ammattihenkilöt

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan potilaiden oikeutta henkiseen ja hengelliseen tukeen terveydenhuollossa sekä pohditaan kenelle tuen toteuttaminen kuluu. Artikkeli perustuu aiheesta kirjoitettuun kirjallisuuteen ja tutkimusaineiston muodostavat aihealuetta ohjaavat lait ja eettiset ohjeet sekä aikaisempi tutkimuskirjallisuus. Henkisten ja hengellisten kysymysten huomioiminen on osa potilaan hyvän hoidon eettisiä periaatteita. Tuen tarve vaihtelee yksilöittäin. Henkisillä ja hengellisillä kysymyksillä on pitkä historia osana sairaanhoitoa. Suomessa potilaiden henkistä ja hengellistä tuesta vastaavat lääkärit, hoitohenkilökunta ja sairaalasielunhoitajat. Vastuu potilaan henkisestä ja hengellisestä tukemisesta kuuluu tutkimuksen ja kuntoutuksen aikana ensisijaisesti terveydenhuollon ammattihenkilöille. Henkisten ja hengellisten kysymysten huomioiminen kuuluu lainsäädännön mukaan lääkärille, joskaan hänen ei odoteta yksin olevan vastuussa asiasta. Tarvittaessa lääkäri voi delegoida tehtävän eteenpäin hoitohenkilökunnalle ja/tai potilaan toivomalle tukihenkilölle tai uskonnolliselle asiantuntijalle. Vastuun selkeää jakamista hankaloittavat kuitenkin mahdollinen epäselvyys ammattihenkilöiden henkilökohtaisten arvojen ja ammattiarvojen välillä sekä ammattiryhmien välisen tehtävänjaon selkiytymättömyys. Kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten eettisissä säännöissä mainitaan kuitenkin potilaan oikeus tukeen sekä yhteistoiminta toisten ammattiryhmien kanssa. Sekularisoitumisen ja moniarvoistumisen myötä terveydenhuollossa on ajauduttu tilanteeseen, jossa potilaan oikeus henkiseen ja hengelliseen tukeen ei toteudu yksiselitteisen selkeästi.