Tarkkaavuushäiriön (ADHD) kehittyminen lääketieteelliseksi diagnoosiksi
Abstract
Tässä artikkelissa pyrin valottamaan tarkkaavuushäiriön kehittymistä yksilökohtaiseksi lääketieteelliseksi diagnoosiksi kolmen rinnakkain vaikuttaneen lääketieteen ja yhteiskuntatieteen suuntauksen kautta. Ensimmäinen suuntaus, psykomytologiasta neuromytologiaan, on lääketieteen sisäinen suuntaus. Toinen suuntaus, medikalisaatio, on peräisin sosiologiasta. Kolmas suuntaus, ruumiin hallinnasta mielen hallintaan, on peräisin yhteiskuntafilosofi Foucaultilta. Eri suuntausten kautta esiin nousevat kysymykset ja havainnot ovat erilaisia. Ensimmäisen suuntauksen kautta esiin nouseva kysymys on, onko huomion kiinnittäminen neurologia - psykologia vastakohtaan mahdollistanut ilmiöön liittyvän sosiaalisen ulottuvuuden sivuuttamisen. Toisen suuntauksen kautta pystytään selittämään ilmiöön liittyviä sosiaalisia seurausvaikutuksia. Medikalisaatio-teesi on kuitenkin riittämätön selvittämään ilmiöön johtavia syitä. Kolmannen suuntauksen kautta ilmiöön johtavat syyt selittyvät parhaiten. Varsinkin perheiden ja potilaiden oma aktiivisuus selittyy Foucaultin luoman itseohjautuvat tekniikat -käsitteen kautta. Lääketieteessä ja yhteiskuntatieteessä vallitsevat suuntaukset ovat selvästi vaikuttaneet siihen, miten tarkkaavuushäiriöön eri ajanjaksoina on suhtauduttu. Häiriössä on kuitenkin osoitettu olevan yleisesti havaittavia piirteitä, jotka ovat riippumattomia yhteiskunnallisista valtavirroista ja niissä tapahtuvista muutoksista.
