Vanhusten hoidon yleiset kehitysvaiheet Suomessa 1930-luvulta 2000-luvulle
Abstrakti
Tässä artikkelissa analysoidaan aikalaisaineiston avulla vanhusten hoidon yleisten kehitysvaiheiden muotoutumista Suomessa 1930-luvulta 2000-luvulle. Tarkastelunäkökulmana on historiallisuus ja monitasoisuus. Historiallisuus tarkoittaa ilmiön tarkastelua pitkällä aikavälillä ja historiallista tutkimusmenetelmää. Historiallisuuteen liittyy näkemys, jonka mukaan tämän päivän vanhusten hoidon järjestelyjen muotoutuminen perustuu pitemmän aikajänteen kehitykseen. Monitasoisuus liittää tarkastelun valtionhallinnon asettamiin vanhuspolitiikan tavoitteisiin (I-taso), kunnalliseen toimintaan (II-taso), hoito-organisaatioiden toimintaan (III-taso) sekä vanhusten hoitotyön käytäntöön (IV-taso). Tutkimuksen aikalaisaineistoina ovat viralliset dokumentit sekä vanhusten hoitotyötä tekevien muistitieto. Aineisto on analysoitu systematisoivalla tulkinnalla. Vanhusten hoidon kehitysvaiheet ovat: aktivointivaihe (1930–1950), luonnosteluvaihe (1950–1970), elävöittämisvaihe (1970–1990) sekä uudentamisvaihe (1990–).
