”Kun ihminen ihminen on”

Tapaustutkimus sekakuoro Koiton Laulun yhteiskunnallisesta aktivismista 1970-luvulta 2020-luvulle

Abstract

Tapaustutkimuksessa tarkastellaan, millaisiin yhteiskunnallisiin asioihin työväentaiteen perinteeseen kiinnittyvä sekakuoro Koiton Laulu on 50 viime vuoden aikana taiteellisena toimijana halunnut vaikuttaa ja ottaa kantaa sekä miten ja minkälaiseen ihmisyyteen harrastusyhteisö voi kasvattaa jäseniään. Tutkimuksen aineistona ovat eri vuosikymmenillä kuoroon liittyneiden kuorolaisten (N = 16) teemoitellut yksilöhaastattelut, joihin saivat osallistua kaikki nykyiset kuorolaiset. Lisäksi 27 kuorolaista osallistui kahteen Erätauko-keskusteluun. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysin keinoin ekososiaalisen sivistyksen ja osallisuuden käsitteiden kautta. Tulosten mukaan harrastajakuoro voi toimia yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana ja oppimisen yhteisönä. Kuoron aktivismi on elänyt maailman muuttuessa. Se ylläpitää työväenliikkeen perinteisiä vaikuttamisen teemoja, mutta globaalit kysymykset, kuten ihmisoikeudet ja ympäristö, ovat kuorolaisille yhä tärkeämpiä. Ekososiaalisen sivistyksen ja sen ihmisyyden ihanteen teemat näkyvät ohjelmistossa ja toiminnassa mutta eivät aina toteudu kuoron sisäisessä toiminnassa. Kuorolaiset toivovat haasteita ratkottavan esimerkiksi dialogisilla menetelmillä. Ylisukupolvisen oppimisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen yhteisönä kuoro perustuu turvalliseen, moniääniseen vuorovaikutukseen.

Kuuntele tiedeartikkelin ääniversio SoundCloud-palvelussa tästä.

Author Biographies

Riikka Suhonen, Helsingin yliopisto

FM, väitöskirjatutkija, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

 

Hannele Cantell, Helsingin yliopisto

KT, FM, dosentti, yliopistonlehtori, kasvatustieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

 

Hanna Weselius, Aalto-yliopisto

TaT, yliopistonlehtori, valokuvataide, taiteen ja median laitos, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

 

Terhi Kouvo, Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.)

FM, toimituspäällikkö, Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.)

 

Section
Tiedeartikkeli
Published
Mar 24, 2022
How to Cite
Suhonen, R., Cantell, H., Weselius, H., & Kouvo, T. (2022). ”Kun ihminen ihminen on”: Tapaustutkimus sekakuoro Koiton Laulun yhteiskunnallisesta aktivismista 1970-luvulta 2020-luvulle. Aikuiskasvatus, 42(1), 6–24. https://doi.org/10.33336/aik.115550