Elämää vaalivan itsekasvatuksen luonnos

• Johanna Kallio Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0002-2820-5177
• Jani Pulkki Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0001-7058-5364

DOI: https://doi.org/10.33336/aik.115551

Abstract

Tarkastelemme artikkelissa itsekasvatusta, eli omaehtoista, itseen kohdistuvaa kasvatustyötä aktivistisena pyrkimyksenä vastata aikamme ekokriiseihin ihmisen sisäisen muutoksen näkökulmasta. Itsekasvatus ymmärretään artikkelissa suomalaisen perinteen ja erityisesti kasvatusfilosofi Juho August (J. A.) Hollon (1885–1967) teoriaan perustuvana kasvatustoimintana, jonka tavoitteena on elämisen taidon eli merkityksellisen elämän löytäminen. Hollon mukaan elämän vaaliminen kaikissa muodoissaan on ihmiselle tärkeää, sillä kaikessa kasvavassa – niin kasveissa, luonnossa, eläimissä kuin mikro-organismeissa – on samaa elämänvoimaa. Holistisessa, ihmisen ja ei-ihmisen yhteyttä painottavassa ajattelussaan Hollo oli monia aikalaisiaan edellä. Kehitämme elämää vaalivaa itsekasvatusajattelua, joka yhdistää Hollon itsekasvatuksen teorian Martha C. Nussbaumin (1947–) itsekasvatusajatteluun. Hollon teoria on elämää vaalivan itsekasvatuksen lähtökohta, johon Nussbaumin teoria tarjoaa konkreettisen itsekasvatuksen harjoittamisen tavan. Nussbaumin teoria laajentaa Hollon itsekasvatuskäsitystä erityisesti tunnetyön ja tunteiden filosofisen käsittelyn näkökulmasta ja on siten käytännön esimerkki itsekasvatuksen tavasta. Kehittämämme elämää vaalivan itsekasvatuksen synteesin ensisijainen tavoite on tarjota itsekasvatuksen malli ekologisesti kestävämmän ajattelun kehittämiseen ja toiminnan muuttamiseen.