Pohjanmaan pitäjänkirjurit

Kirjoittajat

  • Arja Rantanen Vaasan maakunta-arkisto

Abstrakti

Moderni luku- ja kirjoitustaidon tutkimus on nostanut esille erityyppisten kirjoitustaitojen olemassaolon ja edellytykset. Suurimmalle osalle pohjalaisista talonpojista kirjoitustaidolla ei 1700- ja 1800-luvulla kuitenkaan ollut käytännön merkitystä. Heille riitti pitkään mekaaninen kirjoitustaito eli että he osasivat muistinvaraisesti kirjoittaa nimensä tai kopioida kirjoitusta. Funktionaalisen kirjoitustaidon omaavat pitäjänkirjurit, jotka osasivat kirjoittaa ruotsiksi virallisia asiakirjoja, avustivat sekä asiakirjojen laatimisessa että tulkinnassa. Pohjanmaalla pitäjänkirjurit muodostivat ainutlaatuisen ammattikunnan.
Osasto
Katsaukset

Julkaistu

2008-09-01

Viittaaminen

Rantanen, A. (2008). Pohjanmaan pitäjänkirjurit. Kasvatus & Aika, 2(3). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/kasvatusjaaika/article/view/68188