Vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhais(erityis)kasvatuksessa

Lectio praecursoria

Kirjoittajat

• Marja Syrjämäki Helsingin yliopisto

DOI: https://doi.org/10.33350/ka.89971

Avainsanat:

vertaisvuorovaikutus, pedagogiikka, systeemiälykäs sensitiivisyys

Abstrakti

Lectio praecursoria kasvatustieteen väitöskirjaan Leikkien, havainnoiden, kannatellen – vertaisvuorovaikutusta vahvistavaa pedagogiikkaa varhaiserityiskasvatuksen toimintaympäristössä, Helsingin yliopistossa 8.11.2019.

 

Väitöstutkimukseni lähtökohtana on ajatus yhteen liittymisestä ja joukkoon kuulumisen tunteesta ihmisen myötäsyntyisinä tarpeina. Yhteisössä ja joukossa lapsi kokee osallisuutta, kehittyy, oppii, kukoistaa ja voi hyvin. Vuorovaikutus omassa vertaisryhmässä on lapsen elämän tärkeää sisältöä.

Yhteen kuulumisen tunne on keskeistä myös inklusiivisessa kasvatuksessa. Inkluusiolla ei tarkoiteta pelkästään tukea tarvitsevien lasten sijoittamista lähipäiväkotiin, eikä edes riittävän osaamisen ja resurssien varmistamista tarvittavan tuen toteuttamiseksi. Oleellista on kokemus osallisuudesta yhteisössä. (ks. esim. Kriscler, Powell & Pit-ten Cate 2019; Koster, Nakken, Pijl & van Houten 2009.) Yhteiseen leikkiin liittyminen ja yhdessä toimiminen on kuitenkin joillekin lapsille mutkikkaampaa kuin suuremmalle osalla ikätovereita tai päiväkodin lapsiryhmän jäseniä. Lapsen piirteet ja persoona, tai esimerkiksi vaikeus ilmaista itseään tai säädellä omaa toimintaansa haastavat vuorovaikutusta lapsiryhmässä. Silloin aikuisen, varhaiskasvatuksen ammattilaisen, rooli korostuu (Suhonen 2009, 90; Laaksonen 2012, 32; Kalliala 2008, 50–51.)   Sosiokulttuurisen teorian käsittein ilmaistuna: lapsi omaksuu yhteisönsä kulttuurisia tapoja ja kanssakäymistä aikuisen ohjaamana, sekä havainnoidessaan että aktiivisesti osallistuessaan. Aikuisen on toimittava siltana, tukien yhteiseen toimintaan liittymistä, ja kannateltava ehkäpä hitaastikin rakentuvaa vuorovaikutusta lasten välillä. (Rogoff 2003, 284–285; 2008.)