Suomessa asuvien venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten ruokatottumukset

Kirjoittajat

  • Ritva Prättälä
  • Tiina Laatikainen
  • Seppo Koskinen
  • Päivikki Koponen

Abstrakti

Artikkelissa kuvataan Suomessa asuvien venäläis-, somalialais-, ja kurditaustaisten ryhmien ruokatottumuksia. Aineistona oli vv. 2011–12 toteutettu Maahanmuuttajien terveys- ja hyvinvointitutkimus, johon osallistui 1846 maahanmuuttajataustaista 18–64-vuotiasta Helsingistä, Espoosta, Vantaalta, Turusta, Tampereelta ja Vaasasta. Terveystarkastuksessa mitattiin mm. pituus ja paino. Haastatteluissa arvioitiin terveyttä, sairauksia ja elintapoja. Ruisleivän käytössä maahanmuuttajataustaiset eivät suuresti eronneet koko väestöstä, mutta tuoreiden kasvisten ja hedelmien käyttö oli somalialaistaustaisilla paljon harvinaisempaa kuin muilla. Somalialaistaustaiset naiset olivat myös huomattavasti useammin lihavia kuin muut. Vapaa-ajan liikunta oli harvinaisempaa ja diabetes yleisempää somalialaistaustaisilla kuin muilla. Vastaavia tuloksia on saatu aiemmissakin Afrikasta Eurooppaan muuttaneisiin kohdistuneissa tutkimuksissa. Tulevaisuudessa tarvitaan tarkempia tutkimuksia erityisesti somalialaistaustaisten ravitsemusongelmista.
Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2015-12-28

Viittaaminen

Prättälä, R., Laatikainen, T., Koskinen, S., & Koponen, P. (2015). Suomessa asuvien venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten ruokatottumukset. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 52(4). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sla/article/view/53594