Kvasikokeelliset menetelmät terveydenhuollon ja terveystaloustieteen vaikutusarvioinneissa

Authors

Keywords:

Kausaalipäättely, kvasikokeellinen asetelma, luonnollinen koeasetelma, terveystaloustiede, vaikuttavuus

Abstract

Terveystaloustieteen yksi keskeisimmistä käsitteistä on vaikuttavuus. Vaikutuksella viitataan usein siihen, millaiseksi tutkittavana olevan kohderyhmän kiinnostuksen kohteena oleva vaste kehittyy intervention jälkeen verrattuna tilanteeseen, jossa interventiota ei olisi tehty. Lääketieteessä vaikuttavuutta tutkitaan valtaosin satunnaistettuja kokeita hyödyntäen. Satunnaistettujen kokeiden rooli on perinteisesti ollut vähäisempi yhteiskuntatieteissä, vaikka laajoja yhteiskunnallisia kokeiluita on tehty ainakin 1970-luvulta lähtien.

Terveystaloustieteen lisäarvo terveydenhuollon toiminnan järjestämisen työkaluna on nähty ensisijaisesti priorisoinnissa ja resurssien vaihtoehtoisten käyttötarkoitusten systemaattisessa tarkastelussa, ei niinkään vaikutusarvioinnin saralla. Viime vuosikymmeninä otetut menetelmälliset edistysaskeleet taloustieteessä ja niiden sovellukset terveystaloustieteessä ovat edistäneet uskottavien tutkimusasetelmien tärkeää roolia vaikutusarvioinneissa. Monien tärkeiden terveystaloustieteellisten kysymysten tapauksessa varteenotettavin vaihtoehto vaikuttavuuden arviointiin on käyttää kokeellisten asetelmien sijasta havainnoivia kvasikokeellisia asetelmia ja niihin liittyviä ekonometrisiä menetelmiä. Kvasikokeellisten menetelmien merkittävänä etuna voidaan pitää niiden soveltumista moniin tärkeisiin terveyspolitiikkaa ja terveydenhuoltoa käsitteleviin kysymyksiin ja lisäksi se, että menetelmät mahdollistavat uskottavien vaikuttavuus- ja
kustannusvaikuttavuusarviointien tekemisen vastaavasti kuin satunnaistetut koeasetelmat.

Tässä artikkelissa esitellään satunnaistetut ja keskeisimmät kvasikokeelliset tutkimusasetelmat sekä niitä hyödyntäviä suomalaisia ja kansainvälisiä terveystaloustieteen tutkimuksia. Lisäksi artikkelissa arvioidaan ns. uskottavuusvallankumouksen vaikutusta terveystaloustieteelliseen tutkimukseen. Yhtenä tavoitteena on myös havainnollistaa opiskelijoille ja tutkijoille kvasikokeellisten asetelmien hyödyntämisen mahdollisuuksia erilaisissa ajankohtaisissa sosiaali- ja terveydenhuoltoa käsittelevissä kysymyksissä.

Section
Artikkelit

Published

2023-09-27

How to Cite

Kortelainen, M., & Salokangas, H. (2023). Kvasikokeelliset menetelmät terveydenhuollon ja terveystaloustieteen vaikutusarvioinneissa. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 60(3). https://doi.org/10.23990/sa.122529