Työstä kotiin suuntautuva ristiriita sairauspoissaolojen ennustajana sosioekonomisissa ryhmissä

Författare

  • Ari Väänänen
  • Minna Toivanen
  • Jaana Pentti
  • Jussi Vahtera

Abstract

Työstä kotiin suuntautuvan ristiriidan ja sairauspoissaolojen välistä suhdetta on harvoin tarkasteltu sosioekonomisen aseman näkökulmasta. Tämän pitkittäistutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko työstä kotiin suuntautuva ristiriita yhteydessä tuleviin sairauspoissaoloihin (> 3 päivän jaksot, 17 kk seuranta-aika) eri sosioekonomisissa ryhmissä. Tutkimushenkilöt koostuivat kunta-alan palkansaajista, joilla asui taloudessaan alle 19-vuotiaita lapsia (Kunta 10 -tutkimus, N = 11 299, 76 prosenttia naisia). Tutkimus osoitti, että työstä kotiin suuntautuva ristiriita kohotti sairauspoissaoloriskiä sekä miehillä että naisilla kaikissa muissa sosioekonomisissa ryhmissä paitsi ylemmillä toimihenkilömiehillä. Ristiriidan vaikutus oli merkittävin työntekijöillä ja alemmilla toimihenkilöillä. Tulokset osoittavat, että työorganisaatioita kehitettäessä on syytä huolehtia siitä, että työpäivän päätyttyä jää voimavaroja myös muille elämänalueille.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2007-05-01

Referera så här

Väänänen, A., Toivanen, M., Pentti, J., & Vahtera, J. (2007). Työstä kotiin suuntautuva ristiriita sairauspoissaolojen ennustajana sosioekonomisissa ryhmissä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 44(2). Hämtad från https://journal.fi/sla/article/view/561