Valinnanvapaus sote-uudistuksessa
Abstract
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) asetti 13.1.2016 asiantuntijaryhmän (sote-asiantuntijaryhmä), jonka tehtävänä on tukea ja antaa asiantuntemustaan ja näkemyksiään sosiaali- jaa terveydenhuollon uudistuksen valmisteluryhmille. STM pyysi 9.11.2017 asiantuntijaryhmän jäseniltä kirjallista arviota 3.11.2017 päivätystä hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (valinnanvapauslaki). Valtaosa sote-asiantuntijaryhmän jäsenistä päätti jättää saman sisältöisen lausunnon, jossa tuodaan esiin valinnanvapauslakiesityksen keskeiset haasteet sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan kannalta. Vaikka lausunnon kohteena ollutta esitysluonnosta on lausuntojen perusteella korjattu, on esityksessä edelleen useita asiantuntijalausunnoissa kuvattuja ongelmia. Tässä artikkelissa julkaistaan lausuntojen sisältö.
Terveyserojen ja sosiaalisten hyvinvointierojen kaventamiselle on selvä tarve. Valinnanvapauslain riskinä on, etteivät resurssit kohdennu palveluita eniten tarvitseville ja erot sosiaaliryhmien välillä jopa lisääntyvät. Valinnanvapaus voi parantaa niiden sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien henkilöiden asemaa, joiden toimintakyky on riittävä järjestelmän tuomien mahdollisuuksien hahmottamiseksi. Valinnanvapaus ei kuitenkaan toteudu sosiaali- ja terveydenhuollon integraation kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Valinnanvapauslaki loisi asiakkaan kannalta monimutkaisen palveluiden järjestelmän, jossa palveluketjut (ainakin useampia palveluita tarvitsevilla) katkeavat. Valinnanvapauslaki voi parantaa perustason terveyspalvelujen saatavuutta, mutta alueellisesti vaikutukset voivat olla erilaisia ja jossain jopa palvelujen saatavuutta huonontavia. Ehdotettu malli edellyttää lisäksi laajaa ja resursseja vaativaa palveluohjauksen organisoimista, koska palvelujen tarjoajan ja palvelujen käyttäjän välillä on tiedollinen epäsuhta, mikä helposti johtaa epätarkoituksenmukaisten taikka kustannusvaikutuksiltaan huonojen palvelujen valintaan. Kokonaisuutena uudistuksen tuloksena syntyvä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä on vaikeasti ohjattava. Suomalaiset kokemukset sopimusohjauksesta eivät tue oletusta ohjausmallin tehokkuudesta kustannusten hillinnässä. Taloudellisesti kestävän tuotantotavan hakemiseen maakunnissa tuleekin menemään useita vuosia. Merkittävät siirrot henkilöstöresursseissa yksityisen ja julkisen tuotannon välillä uudistuksen alussa voivat lisäksi vaarantaa keskeisten toimintojen (kuten päivystys) järjestämisen. Maakuntien ja tuottajien rahoituskorvaukset tulisi suunnitella sellaiseksi, että ne kannustavat tarjoamaan palveluita niitä eniten tarvitseville. Korvausperusteilla on myös vaikutusta siihen, mille hoito- tai maantieteellisille alueille tuottajat sijoittuvat.
