Suomalainen julkaisuaktiivisuus psykiatrian alan ydinlehdissä vuosina 2001-2010

Författare

  • Pentti Nieminen
  • Jouko Miettunen

Abstract

Bibliometrian menetelmät ovat vakiinnuttaneet asemansa tutkimustyön arvioinnin apuvälineenä. Tässä työssä esitellään 30 maan psykiatrian tutkimustoiminnan tuloksellisuutta vertailemalla tutkimusryhmien julkaisutoimintaa vuosina 2001-2010 kansainvälisissä psykiatrian ja sen lähialueiden näkyvimmissä lehdissä. Lisäksi analysoidaan Suomen psykiatrian julkaisutoiminnan kansainvälistä yhteistyötä. Tulosten mukaan ydinlehtien julkaisemien artikkeleiden määrä oli kasvanut tarkastelujakson aikana kolmanneksella ja kaikissa maissa psykiatrian julkaisuaktiivisuus oli lisääntynyt. Suomalaisten kirjoittajien osuus kaikista artikkeleista oli 1,7 prosenttia. Suomalaisten artikkeleista yli puolet oli yhteisjulkaisuja ulkomaisten tutkijoiden kanssa. Kansainvälisten yhteisjulkaisujen osuus oli kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun. Suurimmassa osassa suomalaisia kirjoittajia sisältävistä tutkimuksista myös vastuukirjoittaja oli Suomesta. Tämä osuus oli kuitenkin laskenut viime vuosina kansainvälisen yhteistyön lisääntymisen myötä.
Sektion
Artikkelit

Publicerad

2013-02-18

Referera så här

Nieminen, P., & Miettunen, J. (2013). Suomalainen julkaisuaktiivisuus psykiatrian alan ydinlehdissä vuosina 2001-2010. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 49(4). Hämtad från https://journal.fi/sla/article/view/7694