Työn uusi ruumiillisuus
Liikunnanohjaajien keho työvälineenä ja performatiivisuuden pakko palvelutyössä
Abstrakti
Ruumiillisen työn määritelmä on muuttunut viime vuosina radikaalisti, kun palvelutaloudessa työntekijöiltä on alettu vaatia yhä enemmän esteettistä kompetenssia, esiintymistaitoa sekä kykyä hallita ja käyttää omia tunteita yrityksen kannalta menestyksekkäällä tavalla. Tämä tutkimus valottaa liikunnanohjaajien työtä esiintymisenä, jossa keskeistä on työntekijän kyky reflektoida omaa kehollista ilmaisua ja muokata ruumistaan osana palvelukonseptia. Hyödyntämällä Edmund Husserlin fenomenologista käsitystä ruumiin ja kehon erosta, Judith Butlerin käsitystä performatiivisuudesta sekä Erving Goffmanin käsitystä esittämisestä, analysoin sitä, kuinka liikunnanohjaajat käyttävät kehoaan työvälineenä. Tutkimusaineisto koostuu liikunnanohjaajien ja liikuntayrittäjien teemahaastatteluista sekä osallistuvasta havainnoinnista. Tutkimuksessa oletetaan, että osa ruumiin ilmaisevuudesta, kuten sukupuoli, ikä tai pituus, ei ole suinkaan esittäjän itsensä hallittavissa. Aineiston analyysin kautta paljastuu liikunnanohjaajien kahdeksan eri esittämisen kerrosta: liikkeiden fyysinen suoritus, liikkeiden näyttäminen, esilläolo, esiintyminen, läsnäolo, vuorovaikutus, esikuvana toimiminen ja yrityksen edustaminen. Tutkimuksessa osoitetaan, että esiintyminen ja kehon käyttäminen työvälineenä vaativat taitoa ja jatkuvaa refleksiivisyyttä, silti tätä osaamista ei ole nähty tarpeellisena huomioida palkkauksessa.
