Ei yksin palkasta

Kirjoittajat

  • Jukka Niemelä
  • Satu Kalliola

Abstrakti

Artikkeli perustuu tutkimukseen, jonka tavoitteena oli seurata liikkeen luovutuksen yhteydessä ulkoistetuksi joutuneen työntekijäryhmän, UPM:n Rauman paperitehtaan siivoojien kokemuksia uuden työnantajan palvelukseen siirtymisestä. Tutkimusta taustoitetaan sekä koko maan paperiteollisuuden tuotannon supistamisten että UPM:n oman kannattavuusohjelman kuvauksella. Tutkimuksen haastattelu- ja kyselyaineiston
kerääminen alkoi välittömästi kannattavuusohjelman julkistamisen jälkeen keväällä 2006 ja jatkui vuoden 2007 loppupuolelle asti. Siivoojien alkuvaiheen kokemuksia leimasi syvä pettymys sekä työnantajaa että omaa ammattiliittoa kohtaan. Huoli siivoustyön laadun heikkenemisestä ja pelko työmäärän kasvusta luonnehtivat siivoojien tuntoja. Uuden työnantajan palveluksessa samoja tehtaan tiloja siivosi huomattavasti pienempi määrä ihmisiä kuin aikaisemmin. Liikkeen luovutuksen jälkeen siivoojien sairauspoissaolot alkoivat selvästi lisääntyä. Ne laskivat liikkeenluovutusta edeltäneelle tasolle vasta, kun uudenlaisen, ylläpitosiivouksen hyväksyvän työkulttuurin omaksuminen alkoi ja kun työnantaja samalla kohtuullisti työmäärää tutkimusjakson lopulla. Tulkintoja siivoojien stressiin ja sairauspoissaolojen lisääntymiseen haettiin sekä klassisen työn sosiologian että Richard Sennettin uudelleen keskusteluun tuoman käsityömäisen työn ideaalin näkökulmista. Kokonaisuudessaan tutkimus antaa kuvan työlleen ja työnantajalleen lojaaleista siivoojista, joiden oli opittava näkemään itsensä myös uusissa olosuhteissa ammattitaitoisina ja arvokkaina työntekijöinä.

Osasto
Artikkelit

Julkaistu

2008-11-01