Vuoden toinen numero on nyt julkaistu!
Kesän monipuolinen lukupaketti on jälleen ilmestynyt sopivasti kesälomakauden korvalla. Kesänumeron artikkeleissa keskustellaan muun muassa opettajien ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden välisestä vuorovaikutuksesta, pohditaan filosofisesta näkökulmasta sivistyksen kasvatustavoitteita ekokriisin aikakaudella sekä sukelletaan varhaiskasvatuksen opettajien työn haasteisiin ja esikoululaisten lasten osallisuuteen opetuksessa. Mielenkiintoisten vertaisarvioitujen artikkelien lisäksi mukana on kolme lectio praecursoriaa sekä kirja-arvio uutuuskirjasta. Kaikki tekstit sopivat hyvin luettavaksi myös muille kuin tutkijoille.
Kasvatus & Aika on kasvatuksen historiallis-yhteiskunnallinen julkaisu. Monitieteisenä, korkeatasoisena vapaan saatavuuden lehtenä se on vakiinnuttanut asemansa kasvatushistorian johtavana kotimaisena tiedejulkaisuna. Lehteä julkaisee Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura.
Kasvatus & Aika vastaanottaa ehdotuksia tutkimusartikkeleiksi, katsauksiksi, puheenvuoroiksi ja kirja-arvioiksi. Lähetä tekstisi lehden kotisivujen kautta. Ehdotukset teemanumeroksi voi lähettää suoraan päätoimittajille Henri Petterssonille (henri.pettersson (at) oulu.fi) ja Essi Jouhkille (essi.k.jouhki (at) jyu.fi).
Tervetuloa lukemaan tuoreinta numeroa osoitteeseen https://journal.fi/kasvatusjaaika/ !