Arkiv

  • Vol 4 Nr 2 (2024)

    Kasvun tuki -aikakauslehden kahdeksas numero on julkaistu 12.12.2024.

    Juhlavuoden toisessa numerossa tähyilemme tiukasti tulevaisuuteen, menneitä unohtamatta. Historiikin viimeisessä osassa kerrotaan aikakauslehtemme alkuhetkistä sekä Kasvun tuen toiminnan tulevaisuudesta. Pääkirjoituksessa muistamme vertaisarvioitsijoita, jotta laadukas tutkittu tieto olisi jatkossakin lasten tukena ja turvana. Tutkimusartikkeleissa ja puheenvuoroissa on jälleen laaja kattaus ajankohtaisia aiheita. Mielenterveys nousee monessa artikkelissa esille ja saamme kuulla myös itse nuorten näkemyksiä yksinäisyyden ratkaisuista.

  • Vol 4 Nr 1 (2024)

    Kasvun tuki -aikakauslehden seitsemäs numero on julkaistu 3.6.2024.

    Artikkeleissa ovat vahvasti läsnä psykososiaaliset menetelmät. Lehti sisältää kaksi menetelmäarviota, menetelmien adaptointia käsittelevän tutkimusartikkelin sekä menetelmän taloudelliseen arviointiin liittyvän lektion. Arvioitavana on Lapset pois eroriidoista -ryhmämenetelmä, jonka lisäksi ICDP – Kannustava vuorovaikutus -ohjelman arvio saa päivityksen. Artikkeleissa käsitellään muun muassa ammattilaisten näkemyksiä kaksosten välisestä suhteesta sekä asiakkaiden valtautumisesta lastensuojelussa. Puheenvuoroja esitetään, niin osavuorokautisen perhehoidon ja erityislasten vanhempien jaksamisen puolesta, kuin aistiystävällisten kouluympäristöjen eduista.

  • Vol 3 Nr 2 (2023)

    Kasvun tuki -aikakauslehden kuudes numero on julkaistu 14.12.2023.

    Lehdessä on menetelmäarvio Nuorten Kompassi -menetelmästä. Nuorten mielenterveyteen ja nuorille suunnattuihin menetelmiin keskittyy myös Tutkimus tutuksi -artikkeli, jonka aiheena on IMAGINE-tutkimushanke. Lehden artikkeleissa nousevat vahvasti esille myös lastensuojelun teemat: vanhemmuuden uupumus, riskinarviointi erotilanteissa, lastensuojelun tilannearviointiin kehitetty menetelmä ja lastensuojelun jälkihuollon ikärajan alentaminen. Artikkeleissa näkyvät myös viime vuosien kriisit, kuten Ukrainan sota ja koronapandemia sekä yleisesti mielen hyvinvointia uhkaavat tilanteet. Vaikuttavuustutkimus-sarjan artikkelissa aiheena on meta-analyysi.

  • Vol 3 Nr 1 (2023)

    Kasvun tuki -aikakauslehden viides numero on julkaistu 7.6.2023.

    Menetelmäarvio ProKoulu-toimintamallista on julkaistu. Tutkimusartikkeleissa nostetaan esiin muun muassa miten nuorten resilienssiä voidaan rakentaa varhaisnuoruudessa ja miten neuropsykiatrisesti oireilevia lapsia voidaan tukea sosiaalityön keinoin. Lisäksi pohditaan mitä koronapandemia opetti lasten ja nuorten oikeudesta oppimiseen ja hyvinvointiin. Vaikuttavuustutkimus-sarjan artikkelissa pohditaan mitä tulee huomioida analysoitaessa satunnaistetun vertailukokeen aineistoa.

  • Vol 2 Nr 2 (2022)

    Kasvun tuki -aikakauslehden neljäs numero on julkaistu 12.12.2022.

    Tästä numerosta pääset lukemaan ensimmäisen uuden arviointisysteemin mukaisesti tehdyn systemaattisen katsauksen, Lapset puheeksi -perheintervention arvioinnin. Jatkossa tulemme keskittymään lehdessä entistä enemmän arviointikatsausten julkaisuun. Lehden muista artikkeleista nousee esiin erityisesti haavoittuvien ryhmien asema: yksinäisyys, mielenterveysongelmat, perheessä tapahtuvan lapsen kaltoinkohtelun tunnistaminen, vanhemmuuden tuki Icehearts-toiminnassa, lasten oikeudet poikkeustilanteessa ja tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnan sekä taloussosiaalityön tarve. Itlan 35-vuotisjuhlan kunniaksi ääneen pääsevät myös itse lapset. He ideoivat tulevaisuuden koulua teemalla Lasten ja nuorten Suomi 2057.

     

  • Vol 2 Nr 1 (2022)

    Kasvun tuki -aikakauslehden kolmas numero on julkaistu 13.6.2022.

    Tietoa ja näkökulmia mm. koulutusjärjestelmän kriisinkestävyyden vahvistamisesta, oppilaiden mielenterveyden tukemisesta, yhteisvanhemmuudesta, huumeiden käytön ehkäisystä ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin muutoksista.

  • Vol 1 Nr 2 (2021)

    Kasvun tuki -aikakauslehden toinen numero on julkaistu 9.12.2021.

    Toisen numeron tutkimusartikkeleissa käsitellään lastensuojelun tutkimusperustaisuuden lisäämistä, vaikuttavuustutkimuksen suunnittelua ja haasteita sekä sähköisen seurantajärjestelmän kehittämistä implementoinnin tueksi. Artikkeleissa esitellään myös näkökulmia siihen, miten voidaan tukea haasteellisissa kasvuympäristöissä eläviä lapsia ja nuoria. Triangeli-keskustelussa pohditaan perustilimallia tutkimuksen, päätöksenteon ja osallisuuden näkökulmasta.

  • Kansi

    Vol 1 Nr 1 (2021)

    Kasvun tuki -aikakauslehden ensimmäinen numero on julkaistu 28.5.2021.

    Ensimmäisen numeron tutkimusartikkeleissa käsitellään lasten osallisuutta, digitaalisten menetelmien tuomia mahdollisuuksia, lasten pärjäävyyden vahvistamista, yhteisövaikuttavuutta, maahanmuuttajalasten tilannetta terveyspalveluissa sekä metataitojen merkitystä hyvinvointipalveluiden toimeenpanon johtamisessa. Artikkeleissa esitellään myös lasten ahdistuneisuuden, käytösongelmien, lapseen kohdistuvan lähisuhdeväkivallan ja lasten traumaperäisten oireiden tunnistamista, ehkäisyä ja hoitomenetelmiä. Triangeli-keskustelussa pohditaan kiusaamiseen ehkäisyä tutkimuksen, koulun ja päätöksenteon näkökulmasta.