Vol 25 Nro 1 (2018): Ajatteleva maisema

Astuvansalmen kalliomaalausten yllä kohoaa kallioon piirtynyt ihmiskasvojen profiili. Kuva Ohto Kokko. CC BY-SA 3.0

Itämerensuomalaiset tarkastelivat maisemaa kysymysten sarjana. He lähestyivät maisemaa pienten ja suurten kysymysten muodostamana aineellisena ja aineettomana karttana, joka ylti yksittäisen ihmisen arjen arvoituksista maailman synnyn syövereihin. Claude Lévi-Straussin mukaan myytit ajattelevat meissä. Maiseman meille muovaamat arvoitukset eivät ole kadonneet jääkauden jälkeisenä aikana mihinkään.

Kun nykyihminen istuu illan tullen rantanuotiolla tai vaaran laella aamun sarastaessa, maisema tiedustelee pelkällä olemassaolollaan: mikä minä olen, mistä olen tullut, mikä minua muovaa ja miten ehkä muutun tulevaisuudessa? Mikä minun paikkani on ihmisen maailmassa?

Maisema haastaa meitä edelleen samoilla kysymyksillä kuin ajan alussa, ja jokainen sukupolvi käy niitä läpi vuorollaan, ajallaan ja tavallaan. Maiseman sisältämien kysymysten edessä ihminen on edelleen pieni ja yksinäinen olento.

Julkaistu: 2018-06-26

Koko numero

Pääkirjoitus

Kirja-arviot