Vuoden 2022 ensimmäinen numero on ilmestynyt!

2022-03-18

Kasvatuksellisia ilmiöitä niiden ajallisissa ja yhteiskunnallisissa asiayhteyksissä tarkastelevan tiedejulkaisun Kasvatus & Ajan vuoden ensimmäinen numero on ilmestynyt. Vapaasti verkossa luettavina löytyy nyt viisi vertaisarvioitua, ansiokasta tutkimusartikkelia. Kirjoittajamme pohtivat jälleen kasvatusta ja sen merkityksiä mitä moninaisemmista suunnista. Aiheina ovat opiskelijavalintojen ensikertalaiskiintiöt, kansakouluopettajille 1900-luvun alussa tarjottu oikeusapu, varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemukset koronapandemiasta, vuosituhannen alun poliittinen keskustelu yrittäjäyyskasvatuksesta sekä tilan sosiaalinen tuottaminen kuvataidekasvatuksessa. Mukana on myös neljä lektiota ja kirja-arvio ajankohtaisista ja puhuttavista aiheista. Kaikki tekstit sopivat hyvin luettavaksi myös muille kuin tutkijoille.

Kasvatus & Aika on kasvatuksen historiallis-yhteiskunnallinen julkaisu. Monitieteisenä, korkeatasoisena vapaan saatavuuden lehtenä se on vakiinnuttanut asemansa kasvatushistorian johtavana kotimaisena tiedejulkaisuna. Lehteä julkaisee Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuraKasvatus & Aika vastaanottaa ehdotuksia tutkimusartikkeleiksi, katsauksiksi, puheenvuoroiksi ja kirja-arvioiksi. Lähetä tekstisi lehden kotisivujen kautta. Ehdotukset teemanumeroksi voi lähettää suoraan päätoimittajille Henri Petterssonille (henri.pettersson (a) oulu.fi) ja Essi Jouhkille (essi.k.jouhki (a) jyu.fi).

Tervetuloa lukemaan tuoreinta numeroa osoitteeseen https://journal.fi/kasvatusjaaika/ !