Eettinen perusta tekoälyn hyödyntämiseen koulutuksessa

Authors

  • Sirkku Lähdesmäki Itä-Suomen yliopisto

Keywords:

tekoälyn etiikkka, tekoälytoimijuus, pedagogiikka

Abstract

Tekoälyn vaikutus koulutukseen ja sen kautta opetukseen sekä oppimiseen on yksi ajankohtaisimmista aiheista, joita koulutuksen järjestäjien ja toteuttajien on pohdittava perusteellisesti. Eettiset näkökulmat tulee tuoda näkyviin ja konkretisoida eri koulutusasteilla. Eettisten näkökulmien rakentaminen saattaa tuntua hahmottomalta työltä, mutta tälle metatiedon varaan rakennettavalle toimintaa ohjaavalle kehykselle on olemassa tutkimusperusta. UNESCOn (2023) raportissa on tuotu esille eettiset linjaukset, joita koulutuksen järjestäjien tulee tarkastella suhteessa tekoälyyn. Näiden näkökulmien ymmärtäminen ja niiden omaksuminen opetuksen haasteiksi ja periaatteiksi tekoälyn suhteen on olennaista opettajille. Esittelen raportin kuusi koulutuksen tulevaisuutta käsittelevää linjausta ja tarkastelen tuoreen tutkimuksen valossa niiden herättämiä kysymyksiä. Esitän myös tekoälytoimijuuteen liittyviä pedagogisia näkökulmia sekä Trio-suunnittelumallin, joka edistää tekoälyn opetukseen integroivaa suunnittelua. Katsaus ottaa kantaa tekoälyn eettiseen perustaan ja sen keskeiseen merkitykseen ihmislähtöisen teknologian käytön turvaamiseksi.

Section
Katsaukset

Published

2024-03-21

How to Cite

Lähdesmäki, S. (2024). Eettinen perusta tekoälyn hyödyntämiseen koulutuksessa. Kasvatus & Aika, 18(1), 41–49. https://doi.org/10.33350/ka.142410