Demokratiakansalaisuuden haasteet Theodor W. Adornon näkökulmasta
Mimesis, kansalaisen pelastus vai turmio?
Avainsanat:
Adorno, demokratia, demokratiakasvatus, mimesisAbstrakti
Tässä tutkimusartikkelissa tarkastelen, miten Adornolle tärkeä käsite mimesis, joka liittyy jäljittelyyn, on hyödynnettävissä demokratiakansalaisuutta koskeviin kasvatuskeskusteluihin. Adornon näkökulmassa mimesis parhaassa tapauksessa mahdollistaa yksilön kehittymisen omaksi itsenäiseksi ainutlaatuiseksi persoonakseen. Mimesiksen vahingollisessa muodossa yksilö kadottaa oman itsensä kollektiiviin. Tutkimusartikkeli on motivoitunut siitä huomiosta, että valtavirta demokratiakansalaiskasvatuksen ja -oppimisen teorioista korostaa rationaalista, tietoisuuteen ja yksilön autonomiaan perustuvaa toimijuutta. Tarkoitukseni ei ole kyseenalaistaa näiden ulottuvuuksien merkitystä demokratiakansalaisuuden rakentamisessa. Pikemminkin tavoitteeni on tuoda edellisten rinnalle näkökulma, joka tavoittaa demokratian vahvistamisen kannalta tärkeän inhimillisen olemuspuolen, jota aiemmat keskustelut eivät huomioi. Ehdottamani näkökulma, mimesis, huomioi ihmisen biologisena ympäristönsä kanssa syvällisesti vuorovaikutteisena olentona, jonka (tietoiset ja ei-tietoiset) oppimisprosessit ovat monisyisiä ja usein yhteenkietoutuneita. Artikkelissa subjekti nähdään aktiivisena toimijana ja mimeettisenä oppijana keskinäisriippuvuuksien suhteissa – niin hyvässä kuin pahassa. Mimesiksen käsite tarjoaa teoreettisia työkaluja demokratiakansalaisen kasvu- ja oppimispolun hahmottamiseen.
Viittaaminen
Copyright (c) 2021 Kasvatus & Aika
Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.