Kadonneet paratiisit

Itsekasvatus antroposeenin raunioilla

Kirjoittajat

• Antti Saari Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0003-3777-6948
• Jan Varpanen Tampereen yliopisto https://orcid.org/0000-0002-7859-1926

DOI: https://doi.org/10.33350/ka.129639

Avainsanat:

kasvatusfilosofia, ympäristökasvatus, itsekasvatus, materialismi, antroposeeni

Abstrakti

Artikkelissa tarkastellaan itsekasvatuksen ontologista perustaa antroposeenin viitekehyksessä. Eräs aikaamme leimaavien ekologisten katastrofien juurisyy paikannetaan ympäristökasvatuksen diskursseissa toisinaan ihmisen vieraantumiseen luonnosta. Kasvatuksen tehtäväksi määrittyy tällöin vieraantumisen ylittäminen erinäisin pedagogisin keinoin, jotka palauttavat osaltaan harmonian ja eheyden inhimillisen ja ei-inhimillisen luonnon välille. Näistä näkökulmista poiketen artikkelissa hyödynnetään niin sanotun dialektisen materialismin ontologista lähtökohtaa, jonka mukaan vieraantuminen luonnehtii kaikkea olevaa, jolloin harmoniaa luonnon kanssa ei ole mahdollista saavuttaa. Subjekti, samoin kuin todellisuuskin, on aina sijoiltaan ja yhteensopimaton itsensä kanssa. Raunioestetiikkaa esimerkkinä käyttäen artikkelissa kuvataan itsekasvatuksen lähtökohtia ja prosessia suhteessa maailmaan, joka ei jäsenny eheäksi kokonaisuudeksi.