Vol 41 Nro 3 (2021): Aikuiskasvatus 3/2021

					Näytä Vol 41 Nro 3 (2021): Aikuiskasvatus 3/2021

PÄÄKIRJOITUKSESSA päätoimittaja Ulpukka Isopahkala-Bouret avaa näkymiä pandemian jälkeiseen aikaan: "Aikuiskasvatuksen tehtävä poikkeusoloista palautuessa on löytää keinoja siihen, että arkisivistymisen, oppimisen ja kouluttautumisen mahdollisuudet säilyvät kaikille avoimina.”

TIEDEARTIKKELEISSA

Sanna Mustonen, Nina Reiman, Heidi Vaarala, Minna Bogdanoff ja Mirja Tarnanen perehtyvät maahanmuuttajien perustaitojen opetukseen, johon kehittyvä teknologia luo  uusia tarpeita: ”Sekä opettajan että opiskelijan keskeisin perustaito onkin kyky ja valmius oppia uutta.”

Liisa Mäkelä kuvaa opettajan työn tuunaamista koira-avusteisella pedagogiikalla. Menetelmä on tutkimukseen haastateltujen mukaan mielekäs tapa tuunata opettajan työtä ja lisätä työhön sitoutumista.

Mira Huusko ja Riitta Pyykkö avaavat yleisten valmiuksien osaamistavoitteita. Kun niitä teh­dään näkyväksi opetussuunnitelmissa, edistetään opiskelijan kasvua alansa asiantuntijaksi ja opiskel­lun alan sisältöosaamisen hyödyntämistä jatko-opinnoissa ja työelämässä.

NÄKÖKULMASSA TUTKIMUKSEEN Päivi Virtanen, Marja Syrjämäki ja Anu Laine osoittavat, että avoimen yliopiston väylä voisi avata yhä useammalle elinikäisen opintien, jos sitä laajennettaisiin ja reitistä viestittäisiin nykyistä tehokkaammin.

NÄKÖKULMASSA KÄYTÄNTÖÖN Heidi Lehtovaara ja Tanja Namrood osoittavat, kuinka tärkeää maahan muuttaneiden on saada omakielistä ohjausta digitaitoihin.

Puheenvuorossa Tuula Kiander ja Jussi Onnismaa pohtivat koronapandemian jättämiä jälkiä olemiseemme niin työssä kuin opiskelussa.

Juhlavuoden katsauksessa Reijo Miettinen ja Jaakko Virkkunen tuovat Johan Vilhelm Snellmanin sivistysajettelun tähän päivään. Anu Kajamaa ja Juha Tuunainen kommentoivat ehdotusta.

Klassikon paluu -esseessä Erja Laakkonen syventyy yhdysvaltalaisen sosiologin Richard Sennettin Työn uuteen järjestykseen.

Tutkija liikkeessä -sarjassa työstään ja elämästään kertoo jyväskyläläinen perhetutkija Petteri Eerola.

Lisäksi kiinnostavia kirja-arvioita.

Numeron sometunnisteet: #aikuiskasvatus, #aikuiskasvatus40.

Aikuiskasvatus on mukana Tutkitun tiedon teemavuodessa: #tttv21, #tutkituntiedonteemavuosi.

Julkaistu: 2021-10-05

Koko numero

Näkökulmia tutkimukseen

Puheenvuoro

Katsaus

Klassikon paluu

Summaries